Kuulumisia & ARVONTA!

*yhteistyössä M-Nation

Heinäkuu vetelee jo viimeisiään ja mä olen istunut tietokoneella naurettavan vähän… Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähän vähemmälle, joten nyt oli pakko tulla päivittämään kuulumisia. Edellisen postauksen kirjoitin liian kauan sitten otsikolla ”Miten kävi opiskelupaikan?”, ja siihen liittyen on hieman päivitettävää tietoa. Eli sainkin kuin sainkin opiskelupaikan Aalto-yliopistosta, joten syksyllä koittaa siis muutto Espooseen! 😀 Juuri kun olin tottunut ajatukseen välivuodesta, suunnitelmat menivät jälleen uusiksi. Itseasiassa olin jo kirjoittanut postauksenkin lähes valmiiksi välivuoden suunnitelmista, mutta se sai lentää roskakoriin. Totta puhuen aluksi olin melkein sitä mieltä etten lähde opiskelemaan, sillä tämä ala ei ole ihan juuri se mitä haluan loppuun asti opiskella. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hakiessani keväällä uudelleen opiskelemaan toiseen paikkaan, tämän vuoden opiskelut helpottavat hakemista huomattavasti. Siispä syyskuussa puhaltavat uudet tuulet, ja alan olla enemmän kuin innoissani! 🙂 Tietysti muutto, uusi kaupunki sekä koulu jännittävät, mutta innostus vie voiton.

Processed with VSCO with a6 preset

Processed with VSCO with a6 preset

Osallistumiseen riittää kommentti sähköpostiosoitteen kera tähän. Jos kuitenkin haluat tuplata mahdollisuutesi voittaa, kommentoi myös mitä haluaisit tästä blogista lukea 🙂 Toteutan toivepostauksia oikein mielelläni! Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 7.8.2016 asti, jonka jälkeen arvon voittajan.

Ja ei hätää jos onni ei tässä arvonnassa potkaise, sillä kyseisen kirjan voi tilata itselleen M-Webstoresta. Onnea kaikille arvontaan!

Kommentit

kommenttia

8 kommenttia

  1. Jenna O says: Vastaa

    Mukana minäkin:)

  2. Roosa says: Vastaa

    Mukana!(:

  3. Mukana myös!

  4. Sanna Koskinen says: Vastaa

    Mukana!

  5. Pinja says: Vastaa

    Mukana!! 🙂

    Treeneistä on kiva lukea!

  6. Hannnna says: Vastaa

    Mukana! Tykkään hirmuisesti lukea ”minun päiväni”-tyyppisiä postauksia. 🙂

  7. Emilia says: Vastaa

    Mukana! Tee postaus sun ruokavaliosta ja vaikka tavoitteista liikunnassa.

  8. Sande says: Vastaa

    Mukana ehdottomasti!
    Jotain hyviä treenivinkkejä juoksijalle, sekä ravintovinkit on aina tervetulleita!